Haku

Eliel Saarinen

Eliel Saarinen

20.08.1873, Rantasalmi - 01.07.1950, Bloomfield Hills, Michigan, USA

Eliel Saarinen oli Suomen ensimmäinen kansainväliseen maineeseen kohonnut arkkitehti, jonka kaksivaiheinen ura sijoittui Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Gesellius, Lindgren, Saarinen -arkkitehtitoimistosta esille ponnahtanut Saarinen oli taidokas piirtäjä, jonka kynästä saivat alkunsa yhtä lailla rakennukset yksityiskohtaisine sisustussuunnitelmineen kuin suuret kaupunkisuunnitelmat. Osaa piirustuksista voidaan pitää jopa itsenäisinä taideteoksina. Sijoittuminen toiseksi Chicago Tribune -lehden pilvenpiirtäjäkilpailussa vuonna 1922 merkitsi käännekohtaa Saarisen uralle. Hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin seuraavana vuonna ja loi menestyksekkään uran arkkitehtina sekä taideakatemian johtajana Cranbrookissa Michiganissa. Saarisen tekijänoikeudet raukesivat 2021.

Saarisen piirustusten joukossa ovat jugend-piirustukset mm. Pohjolan pääkonttorista (1901), Olofsborgista (1902), Hvitträskistä (1903) ja Suur-Merijoen kartanosta (1903). Mukaan mahtuu myös myöhempää tuotantoa, kuten upeat Helsingin rautatieaseman sisäperspektiivit (1910–1913). Toteutumattomista kohteista mukana on esimerkiksi luonnokset toisen palkinnon voittaneesta Canberran kaupunkisuunnitelmasta (1912) Australiaan sekä Helsingin Munkkiniemeen suunnitellun Kalevala-talon piirustukset (1921). Kokoelman pääpaino on Suomen kaudella, mutta muutamia piirustuksia on myös Saarisen Amerikan ajalta. Chicago Tribune Towerin lyijykynäluonnos on nykytiedon valossa ainoita säilyneitä piirustuksia koko hankkeesta.


Esimerkkejä Saarinen-kokoelmasta

Muokattu: 12.5.2021

Suur-Merijoki

Muokattu: 12.5.2021